Emma Ronkainen: Päiväkahviseuraa

Ohjaus ja käsikirjoitus: Emma Ronkainen
Tanssi ja koreografia: innerdinnerinnovent – Emmi Kahilainen, Heini Tuoresmäki, Meri-Tuuli Risberg ja Pippa Jämsén

Jos seuranhakuilmoitukseen laittaa kaipaavansa päiväkahviseuraa, on ilmeisen selvää että kuumana on silloin muutakin kuin kahvipannu. Emma Ronkaisen tanssielokuva Päiväkahviseuraa ei lähde täydellisistä naisistaan huolimatta kaivautumaan sanan piilomerkityksiin, mutta teoksen nimi on herkullinen muistutus sisällön moniulotteisuudesta. Kaikki ei ole sitä miltä ensin näyttää.

Vaikuttavan ilmeikkään Meri-Tuuli Risbergin hahmo kotirouva Annmai Merelä löytää sattumalta vaatehuoneen hyllyltä pienen lelukoiran, josta muodostuu elokuvan keskeinen henkilö ja monia tulkintasuuntia tarjoava allegoria. Tunteita ja jännitteitä alkaa sinkoilla Annmain tuodessa lelukoiran näytille ystävilleen.

Ronkainen ei ohjaile katsojan tulkintaa liiallisesti, mutta visuaalisesti korostaa, alleviivaa ja karrikoi. Tanssijoiden perusolemus on ystävien kohdatessa kuin seipään niellyt, mutta kasvojen ilmaisu on jopa miimikkohenkistä ja lataa täysillä pieniin vivahteisiin. Vaatteet ovat hieman liian valkoiset, huulipuna on hieman liian punaista ja keskeisenä kuvauspaikkana käytetty kahvila Villipuutarha on kuin painajaismaisesta sisustuslehdestä. Nämä kaikki elementit luovat hienossa harmoniassa outoa ahdistavuutta ja hämmentävää humoristisuutta.

Päiväkahviseuraa Copyright © 2014 Milena Rinne

Päiväkahviseuraa
Copyright © 2014 Milena Rinne

Visuaalisesti Päiväkahviseuraa on hyvin rikas teos. Kaikki kuvauspaikat saavat aistimaan tilannetta yli näköhavaintojen ja aivan erityisesti minuun vetosi ruosteisen kaasukellon sisällä kuvattu kohtaus. Postindustrialistinen tai jopa postapokalyptinen maailma tarjosi vaikuttavaa rosoisuutta muuten pääasiassa arkaaiselle kuvastolle. Salla Lehtisen klassiseen lauluun tukeutuva äänimaailma kuljettaa tarinaa oopperallisessa tunnelmassa, jossa kohtalo johdattelee vääjäämättömästi tapahtumia. Elokuvassa on myös hieman muuta äänimaailmaa, jonka pienet tekniset epäpuhtaudet erottuvat viimeistelemättömän oloisena lauluun verrattuna. Muuten työjälki on ammattimaista, mutta kikkailematonta. Kuvauksesta ja leikkauksesta vastaava Milena Rinne on löytänyt hyvän kokonaistasapainon kerronnallisten perspektiivien ja lähikuvien sovittamisessa laajempiin otoksiin.

Palaan vielä hetkeksi alussa mainitsemaani lelukoiraan. Emma Ronkainen kertoi esityksen jälkeisessä keskustelussa koiran kuvaavan hänelle hahmojen omaa sisäistä itseä ja suhdetta siihen. Päiväkahviseuraa avaa myös muita mahdollisia merkityksiä. Ronkaisen mainitseman näkökulman lisäksi koin koiran olevan myös persona non grata tai keskustelunaihe, joka on tabu. Jälkimmäinen mahdollisuus asettaa katsomaan teosta niin, että Annmai on nostanut lelukoiran muodossa niin sanotusti kissan pöydälle ja vastaanotto ystävien keskuudessa ei ole innostuneimmasta päästä. Erityisesti Heini Tuoresmäen vähäeleinen ahdistuneisuus on tunteita herättävää katsottavaa.

Emma Ronkainen kertoi halunneensa pitkään tehdä tanssielokuvan ja katsoneensa erityisesti brittiläisen DV8:n tuotantoa. Tavoitteena hänellä on tarjota Päiväkahviseuraa ainakin suomalaiselle Loikka-tanssielokuvafestivaalille. Elokuvataiteen ystävänä pidän itse hyvin positiivisena ilmiönä, että kiinnostusta tanssielokuvan tekemiseen löytyy myös Suomesta. Ronkainen on päässyt selvästi asian kanssa hyvään vauhtiin ja toivottavasti hän jatkaa innerdinnerinnovent-ryhmänsä kanssa myös tällä tanssitaiteen osa-alueella, vaikka naisohjaajien asema ei vaikuta kovin ruusuiselta.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s