Tabletteja tanssijoille

Koulussamme aloitettiin tablet-laitteiden pilotointi tarkoituksena selvittää niiden hyötyjä opetuksessa. Laitteet tulevat käyttöön kolmelle eri opiskelualan ryhmälle, joista yksi on meidän luokkamme. Tänään saimme asiaankuuluvan hälinän keskellä tehdä ensituttavuutta Samsung Galaxy Note 10.1 -laitteeseen.

Suhtaudun hyvin myötämielisesti erilaisiin kehityshankkeisiin ja pilottiprojekteihin. Mielestäni niillä voidaan saavuttaa tärkeää kokemusperäistä tietoa siitä miten uudet asiat toimivat todellisessa ympäristössä. Parhaimmillaan saavutetaan uusia hyviä työtapoja ja huonoimmillaankin voidaa löytää perusteluita vanhan mallin käytölle. Onnistunut pilotointi vaatii koko viiteryhmän osallistumista – vaikka kyseinen asia tuntuisi itsestä tyhmältä.

Minä olen teknologian ystävä ja en ole siten yhtään pahoillani saadessani testikäyttöön uuden ”lelun”. Lisäksi olen jo valmiiksi sitä mieltä, että koulutusohjelmassamme tableteista on hyötyä – minkä vuoksi hankin itselleni opintojen alussa Applen iPadin. Minkä tahansa alan opiskelijalle on mielestäni kätevää päästä yhdestä laitteesta käsiksi muistiinpanoihin, sähköpostiin ja koulun mahdollisiin verkko-oppimisympäristöihin. Tanssijalle myös musiikin, videoiden ja kameran käyttö ovat hyvin keskeisiä. Monella nämä löytyvät jo älypuhelimesta, mutta suurempi näyttö mahdollistaa paremmin juuri kuvatun tanssikomposition katselun. Ja mikäänhän ei estä käyttämästä laitetta itse taideteoksen osana.

Ensikokemukseni Samsungin tabletista on pääosin myönteinen. Se todennäköisesti ajaa asiansa ja on ominaisuuksiltaan varmasti riittävä. Olen itse Apple-uskovainen ja siten luulen pääasiassa käyttäväni omaa iPadiani opiskelussa. Käyttöjärjestelmän toimivuus ja loogisuus on mielestäni iOS:ssa paremmalla tasolla kuin Androidissa. Kauppaan pääsee Kialla, mutta onhan se kuitenkin jotenkin mukavampaa Porschella.

Tämä blogiteksti on kirjoitettu Samsungin tabletilla. Sinä aikana selain kaatui kerran ja laitteen ollessa vaakasuunnassa näppäimistö peitti kirjoituskentän kokonaan alleen. Käytettävyys syntyy näistä pienistä asioista. Katson kuitenkin mielenkiinnolla mitä minun molemmat tablettini voivat opintoihini antaa. Ehkä minä en ole jatkossa ainoa, joka ei halua ottaa monisteita vastaan.

Avoimuudesta ammatillista kasvua

Opettajaskenessä on lähipäivinä alkanut kuohumaan avoimien oppimateriaalien ympärillä. Asia lähti liikkeelle siitä, kun Anne Rongas oli kirjoittanut mielestäni erinomaisen puheenvuoron etäopetuksen ja avoimien aineistojen puolesta. Metropolia-ammattikorkeakoulun autoelektroniikan lehtori Vesa Linja-aho oli sitten tätä tekstiä kehunut Facebookissa, jossa alkoi tiukka vääntö Stadin ammattiopiston kieltenopettaja Venla Olinin kanssa. Linja-aho päätyi sen jälkeen kirjoittamaan ajatuksiaan auki myös blogiinsa.

Lähdetään nyt siitä, että netissä käydään monenlaista tappelua ja niiden merkittävyysasteen ymmärtämiseksi pitää olla jonkinlaista lähdekritiikkiä. Tässä näyttää olevan kuitenkin kasassa ihan merkittävälle tasolle noussut keskustelu, koska Helsingin Sanomat päätyi uutisoimaan aiheesta ja lopulta tänään myös OAJ otti aiheeseen kantaa.

Minun opintoihini kuuluu opettajaksi pätevöityminen ja siten koen keskustelun koskevan myös itseäni ja tulevaa työtäni. Otsaani saa nyt ihan luvan kanssa iskeä nuoren ja naiivin maailmanparantajan leiman, jos asian haluaa näin nähdä. Minulla on kuitenkin – ainakin vielä – joitain ihanteita, joiden kuollessa toivon tajuavani puutuneeni työhön ja herääväni tekemään vaikka välillä jotain muuta. Yksi niistä on se, että tiedon päällä istuminen ei hyödytä ketään. Myönnän siitä voivan saada tietynlaista tyydytystä, koska tieto tuo valtaa ja muut joutuvat silloin nöyrtymään valtasi alle halutessaan tuota tietoa. Mielestäni kypsän ihmisen on kuitenkin tärkeää pystyä näkemään oman mielihyvänsä yli ja pyrkiä työelämässä tuottamaan yhteistä hyötyä.

Ilmaista työtä ei kenenkään pitäisi olla pakko tehdä, koska silloin aletaan lipsua orjuuden puolelle. Jos joku on kuitenkin halukas ja kykenevä tekemään vähän enemmän kehittyäkseen ammatissaan, mielestäni siihen on hyvä kannustaa. OAJ:n kannanotto tiivistää asiassa työntekijän oikeuksien näkökulmasta oleellisen:

”Opettaja päättää, millä ehdoilla hän antaa tekemänsä oppimateriaalin muiden käyttöön. Mitään velvollisuutta opettajalla ei ole antaa materiaalia korvauksetta. Jos aineistoa jakaa ilmaiseksi, on olennaista, että tekee sen omasta vapaasta tahdostaan ja tietoisena siitä, että mitään velvoitetta siihen ei ole.”
-OAJ-

Yllättävää minusta on kuitenkin se, miten hyökkäävällä asenteella Venla Olin päätyi puolustamaan omia arvojaan. Hän vaikutti todella pahoittaneen mielensä siitä, että joku julkaisee avointa oppimateriaalia – nimittäen sitä tyhmyydeksi ja muilta varastamiseksi.

Seuraava vertaukseni on nyt yhtä kärjistetty kuin puheenvuorot Facebookissa. Samalla kaavalla voitaisiin nähdä tyhmäksi muu ilmainen työ sekä vapaaehtois- ja avustustoiminta. Plastiikkakirurgi Asko Salmi voisi tahkota rahaa ehostamalla ihmisiä mukavissa työoloissa kotimaassa, mutta silti hän on lähtenyt Punaisen Ristin mukana esimerkiksi Somaliaan auttamaan näitä ihmisiä. Hän on laittanut osaamisensa näin ”avoimeen jakoon”.

Vaikka opettajan työ on vähemmän dramaattista, on mielestäni kohtuutonta väheksyä sitä, että joku haluaa antaa omasta osaamisestaan muille. Lisäksi en millään usko avoimien materiaalin vievän leipää pöydästä koulutetuilta pedagogeilta. Tästä mielestäni koko pedagogiassa ja didaktiikassa on kyse. Yhä enemmän puhutaan opettamisesta dialogina ja opettajan näkeminen materiaalin kerääjänä ja luovuttajana tukee mielestäni ajatusta hyvin monologisesta oppimissuhteesta. Rongas mainitsee asian, jo koko keskustelun aloittaneessa tekstissään:

”Jos aineistot sinänsä riittäisivät tuottamaan hyvää oppimista, olisimme usuttaneet oppijat aikaa sitten kirjastoihin. Opettajan profession ydin ei tänään ja tulevaisuudessa ole sisällönjakelu.”
-Anne Rongas-

Meillä oli koulussa tällä viikolla vierailevana opettajana upea ja vaikuttava Outi Martikainen OAMK:sta. Hän puhui meille siitä, että kaikkea ei tarvitse aina aloittaa alusta ja itselleen on hyvä antaa myös vapaa-aikaa. Martikainen on antanut meille luvan käyttää hänen materiaalejaan opetuksessa – tekijän mainiten. Minä arvostan tällaista avoimuutta todella paljon. Haluaisin itse tanssinopettajana tavoittaa samanlaisen asenteen työhöni ja tuotoksiini.

Parhaimmillaan avoimuus tuottaa ammatillista kehittymistä ja se on mielestäni asia jota työntekijä ei voi itselleen rahalla ostaa. Avoimuus tuo myös näkyvyyttä ja se yhdistettynä ammatilliseen kehittymiseen voi hyvinkin tuottaa muita – rahakkaitakin – työtarjouksia. Olen itse saanut avoimen kehittämisasenteeni ansiosta terveydenhuollon puolella keikkoja asiantuntijaluennoitsijana, joten en heitä näitä väitteitä ihan hatusta. Koulutuksissa olen saanut kiitosta jakamastani materiaalista, koska se on auttanut myös muita ammattilaisia kehittämään oman työyksikkönsä toimintaa. Eikö silloin – jos koskaan – ole kaikki voittaneet?