DOCHissa pidetään kerran lukukaudessa koreografia/répertoire-viikko, jolloin kaikki pääaineryhmät saavat vierailevia opettajia. Tänä aikana ei ole normaaleja pääaine- ja moduulitunteja vaan kaikki treenitunnit ovat vierailijoiden pitämiä. Ymmärtääkseni muilla ryhmillä oli yksi vierailija koko viikon ajan, mutta streettanssijoille siunaantui kolme eri opettajaa. Tässä oli tietenkin hyvät ja huonot puolensa – monipuolista tarjontaa ilman mahdollisuutta syventyä kunnolla.
Alkuviikosta työskentelimme ranskalaisen Hakim Hachouchen kanssa. Hän piti tällä viikolla myös koreografian ja didaktiikan tuntimme, jolloin rakensimme toisen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa koreografian. Treenitunneilla teimme Hakimin johdolla lockingia, joka on hänen päälajinsa. En ole itse aiemmin tehnyt lockingia kuin satunnaisesti osana jotain hiphop-kokonaisuutta, joten tekniikkani ei ole erityisen kehittynyt. Oli kuitenkin jännittävää päästä tekemään lockingia muutaman päivän ajan intensiivisesti ja pidin Hakimin sarjojen tyylistä, jossa traditionaaliseen lockingiin fuusioituu myös pehmeämpää sekä alatason liikettä. Dynaaminen vaihtelu tekee sarjoista mielestäni sekä kiinnostavia tanssia että katsoa. Hakim sanoi, ettei ole niin kiinnostunut liikkeiden täysin samanlaisesta muodosta vaan enemmän niiden laadusta, jolloin tanssijalle jää vapautta tehdä kokonaisuus itsensä näköisesti.
Tytöt tekemässä locking-sarjaa, kuvakaappaus videolta.
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible
Sirkustaiteilija Alexander Weibel Weibel opetti meille loppuviikosta parina päivänä akrobatiaa. Ehdimme lyhyessä ajassa käydä läpi lähinnä perustekniikoita kuperkeikoista ja kärrynpyöristä variaatioineen sekä päälläseisonnasta. Alexander on mukava ja hyvin selkeä opettaja, joka osaa selittää näennäisesti yksinkertaisistakin liikkeistä niiden teknisiä yksityiskohtia ja mikä niiden merkitys on vaikeampiin asioihin mennessä. Mielestäni olisi ollut erittäin toivottavaa – etenkin kun nyt teemme pääainetunneilla breakdancea – päästä treenaamaan koko viikko akrobatiaa. Olisimme silloin saaneet mahdollisuuden oikeasti ajan kanssa perehtyä asioihin. Ylipäänsä akrobatian opetus on ollut suuri puute niin tanssikouluissa kuin ammattiopinnoissakin. Tanssijoiden ei tarvitse olla sirkustaiteilijoita, mutta mielestäni perusasiat (kuperkeikat, kärrynpyörät, päällä- ja käsilläseisonta) olisi hyvä osata. Niistä on apua usein koreografioita opetellessa, mutta myös kehonhallinnallista hyötyä. Tanssi on hyvin alaraajapainotteista ja siten ylävartalon voiman ja hallinnan harjoittelu jää joskus puutteelliseksi. Lisäksi olen huomannut hyvin monien ihmisten proprioseptiikan menevän täysin sekaisin kun heidät laittaa ylösalaisin – on vaikea enää hahmottaa mikä on oikea ja vasen tai missä on käsi tai jalka. Näiden ominaisuuksien kehittäminen akrobatian kautta olisi jokaiselle tanssijalle hyödyllistä. Ei ole kuitenkaan ihme, etteivät monet tanssinopettajat osaa niitä opettaa, kun opetusta ei välttämättä saa edes opettajakoulutuksessa. Tämän asian haluaisin ehdottomasti muuttaa.
Perjantaina opettamassa oli Pavel Cassius, joka on rakentanut joogaan, capoeiraan ja nykytanssiin pohjautuvan FloMo-metodin (ei pidä sekoittaa suomalaisen Flow Mo Crewn kanssa). Kuvailisin FloMoa jonkinlaiseksi flow-joogaksi tai liikemediataatioksi. Yhden tunnin perusteella ei voi kovin syvällistä analyysiä lajista tehdä, joten on syytä ottaa huomioon näkemyksieni perustuvan vähäiseen kokemukseen. Perusliikkeenä, josta liikekokonaisuudet alkoivat ja johon aina palattiin, oli capoeirassa käytettävä ginga. Siitä liikuttiin muutamiin jooga-asanoihin ja yksinkertaisiin nykytanssiliikkeisiin ilman staattisia pysähdyksen hetkiä. Pavel ohjasi tuntia pääasiassa sanattomasti, joka oli selvästi tietoinen valinta. Pidän toisinaan siitä, että tunneilta karsitaan tarpeetonta puhetta, mutta etenkin ilman peiliä treenatessa tämä vaikeutti asioita tarpeettomasti. Tai lähinnä ajaa oppilaan tilanteeseen, jossa on jatkuvasti säilytettävä näkökontakti opettajaan – siitä huolimatta, että olet välillä selin häneen. Liikkeistä ei siten tullut erityisen linjakkaita, koska pää oli kääntyneenä usein opettajaan päin. Tanssiessa olen myös tottunut katsomaan opettajan selkäpuolta, joten huomasin ajoittaisia vaikeuksia seurata mallia Pavelin näyttäessä liikkeet pääasiassa kasvot meihin päin. En itse syttynyt aivan valtavasti FloMon liikemateriaaliin tai treenitapaan. Siinä yhdistyy itselleni epäkiitollisella tavalla ne osiot joogasta, capoeirasta ja nykytanssista, joita en pidä erityisen kiinnostavina. Mielummin siis menen tavalliselle joogatunnille. Tukholmassa lajia voi käydä treenaamassa tanssi- ja ryhmäliikuntastudio House of Shapesissa.
Faux Pas 