Dance Open: Gala of International Ballet Stars

Tanssijat: Misty Copeland, Matthew Golding, Eric Underwood, Melissa Hamilton, Otto Bubenicek, Anna Tsygankova, Sara Michelle Murawski, Milan Madar, Yolanda Correa, Yoel Careño, Iana Salenko, Joseph Gatti, Igone de Jongh, Raphael Coumes-Marquet, Victoria Tereshkina, Sergei Polunin, Jiri Bubenicek, Kristina Kretova, Jon Vallejo, Vladimir Shklyarov, Remi Wortmeyer, Daria Klimentova, Arionel Vargas, Semyon Chudin, Zdenek Konvalina, Entredos ja Rock the Ballet

Dance Open Gala of International Ballet Stars Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Dance Open
Gala of International Ballet Stars
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Ollessamme luokkatovereideni kanssa Pietarissa Dance Openin järjestämällä baletin master classilla, pääsimme myös katsomaan Alexandrinsky Theatressa järjestettyä kansainvälisten tähtien balettigaalaa. Puitteet teatterissa ovat venäläiseen tyyliin prameat, mutta Mariinskin tapaan katsomoarkkitehtuuri ei ole erityisen yleisöystävällinen. Parvelta koko lavan nähdäkseen pitää roikkua eturivistä reilusti kaiteen yli ja takarivistä taide-elämys jää konsertiksi.

Ohjelmiston rakenne oli perinteinen gaalapaketti rakastettuja klassisia variaatioita, pas de deux’ta sekä uudempia soolo-, duo- ja ryhmänumeroita. Lisäksi paikalla oli yllätysesiintyjä ja arvovaltainen raati (mm. koreografi Hans van Manen, Eifman Balletin perustaja Boris Eifman ja Staatsballet Berlinin taiteellinen johtaja Vladimir Malakhov) valitsemassa Dance Open -palkinnon saajan. Olimme siis kaikinpuolin hyvässä seurassa.

Kerran aiemmin vastaavassa gaalassa näkemäni Het Nationale Ballet’n Anna Tsygankova ja Matthew Golding tanssivat Delibes Suiten. He ovat nykyiseen balettistandardiin verrattuna lihaksikkaammasta päästä tanssijoita, mutta liike on siitä huolimatta kevyttä. Erityisesti Matthew Goldingin (joka muuten muistuttaa erehdyttävästi Brad Pittiä) selkeä ja voimakas tyyli vetoaa minuun.

Erikoinen ohjelmanumero oli Zdenek Konvalinan esittämä Maurice Béjart’n koreografia Greek Dances, joka oli lähinnä kiusallisen hämmentävä. Nimensä mukaisesti tanssi rakentuu mitä ilmeisimmin kreikkalaisen kansantanssin pohjalle ja ei yksipuolisella liike-estetiikallaan tavoita minua.

Alexandrinsky Theatren aitio Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Alexandrinsky Theatren aitio
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Eniten odottamani tanssija oli ABT:n solisti Misty Copeland, joka on nostanut henkilökohtaisten kokemustensa myötä esiin tummaihoisten (tai ylipäänsä ei-valkoisten) tanssijoiden syrjintää balettimaailmassa. Marcelo Gomesin koreografia Paganini ei valitettavasti kuitenkaan päästä Copelandista ehkä parasta esiin. Hän tanssii siististi ja määrätietoisesti, mutta teoksen rakenne on melko tasainen, mikä syö sen vaikuttavuutta. Amerikkalaisille balettitanssijoille tyypillinen urheilullisuus näkyy myös Copelandin liikkeestä – onko se sitten toivottava ominaisuus riippuu katsojan mieltymyksistä.

Miesten klassisista variaatioista ehkä suosikkini on Acteonin variaatio. Ilahduin siten hyvin paljon linjakkaan venäläistyylisestä tulkinnasta Dianan ja Acteonin pas de deux’sta, jonka esittivät Yakobson St. Peterburg State Academic Ballet Theaterin Yolanda Correa ja Yoel Careño. Monet klassisista miesrooleista ovat henkisesti melko passiivisia prinssirooleja, joissa hahmo on enemmän tapahtumien vietävänä kuin tekijänä ja kokijana. Acteon on selkeän maskuliininen – verta ja lihaa.

Gaalan yllätysesiintyjänä oli amerikkalainen Rock the Ballet -ryhmä Rock You -teoskoosteellaan. Olen usein pohtinut lähtisinkö katsomaan tämän ryhmän showta, mutta en ole koskaan saanut vielä aikaiseksi. No, tämän koosteen pohjalta tuntuu, että näin kaiken tarpeellisen. Kyllä, tanssi on todella upeaa ja vaikuttavaa eikä tempuissa säästellä. Mutta siinä se sitten oikeastaan olikin. Vetävää pop/rock-musiikkia, lihaksikkaita paidattomia miehiä, hurja meno päällä, mutta ei mitään sanomaa. Jos klassisten teosten runollisuutta vierastava henkilö pitäisi saada houkuteltua katsomaan tanssia, niin tällainen Vegas-henkinen show varmasti toimisi. Kouliintuneelle katsojalle tarjolla on lähinnä tanssiakrobaattinen ilotulitus vaarattomalla eroottisella twistillä. Anteeksiantamatonta (joko järjestäjän tai tietojen ilmoittajan puolesta) on käsiohjelmassa oleva viittaus ”American composers”, kun musiikkina soitetaan mm. Queenia.

Alexandrinsky Theatren kattokruunu Copyright © Le Danseur Terrible

Alexandrinsky Theatren kattokruunu
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Wayne McGregorin koreografia Raven Girl oli mahdollisesti koko gaalan kiinnostavin teos. Royal Ballet’n Melissa Hamilton ja Eric Underwood tanssivat ilmavasti ja intensiivisesti synkkätunnelmaista tarinaa. Erityisesti Hamiltonin ilmaisu kantaa pitkälle ja pitää hypnoottisesti otteessaan. Mieleen tulee välittämästi Edgar Allan Poen kauhurunous – ”Quoth the raven, ’Nevermore.’” Pidän ylipäänsä ajatuksesta tehdä sadunomainen kertomus, joka ei ole suunnattu lapsille. (Suosittelen vilkaisemaan tämän harjoitusvideon, jossa Underwood treenaa Raven Girlia Sarah Lambin kanssa.)

Henkilökohtaisesti koskettavin teos oli puolestaan Max Richterin samannimiseen musiikkiin tehty David Dawsonin koreografia On the Nature of Daylight. Duetto, jota tanssivat nyt Igone de Jongh ja Raphael Coumes-Marquet, oli muutama vuosi sitten baletinopettajani inspiraationlähteenä, kun hän teki luokallemme Richterin musiikkeihin yksinäytöksisen nykybalettiteoksen. Usein videolta katsomani On the Nature of Daylight oli vaikuttavaa nähdä vihdoin live-esityksenä.

Olen tässä nyt nostanut esiin muutamia ajatuksia ja tunteita herättäneitä teoksia gaalasta. Kokonaisuuden kannalta olisi ehkä ollut toivottavaa saada pakettiin vaikka yksi hieman pidempi teos. Vaikka tarjonta oli monipuolista, kiinnostavaa ja ennen kaikkea tanssillisesti todella laadukasta niin illan rytmi olisi ollut parempi, jos esitykset eivät olisi olleet niin saman mittaisia.