Sanni Kriikku: FUN3

Koreografia: Sanni Kriikku
Musiikki: Ilmari Kantola ja Eetu Palomäki

Miksi ihmiset tulevat tai miksi heidän ylipäänsä pitäisi tulla katsomaan tanssiesityksiä? Pohdin tätä kysymystä nähtyäni Sanni Kriikun taiteellisen opinnäytteen FUN3. Teoksessa Kriikku esiintyy kahden muusikon, Ilmari Kantolan ja Eetu Palomäen, kanssa löyhissä raameissa.

Arkivaatteisiin pukeutuneet esiintyjät tulevat yleisön seasta näyttämölle ääni- ja liiketehtävän kautta. Muusta kokonaisuudesta hieman irrallinen intro orientoi ehkä enemmän esiintyjiä kuin yleisöä. Kantolan ja Palomäen asettuessa instrumenttiensa taakse, jatkaa Kriikku liikettä heidän etualallaan ja osittain myös liikkuen heidän takanaan. Molemmat muusikot käyttävät elektronisia työkaluja, ilmeisesti looppikoneita, tuottamansa äänen muokkaamiseen, Palomäen lähtöinstrumentin ollessa koskettimisto ja Kantolalla beatboxing.

Kriikku mainitsi esityksen jälkeisessä yleisökeskustelussa heidän rakentaneen teosta jamisessioiden kautta ja tätä nähdään mielestäni myös näyttämöllä. Sanni Kriikun fluidi, mutta yllätyksetön, improvisaatio etenee ikiliikkujan vääjäämättömyydellä. Loppupuolella on erotettavissa lyhyt toistuva liikefraasi, mutta muuten tanssissa ei ole tunnistettavaa rakennetta. Koreografia tuntuu etenevän omalla painollaan ja tämä tekee tunnelmasta jamimaisen.

fun3

Teoksen kiinnostavin elementti on Ilmari Kantolan jopa new age -tunnelmiin venyttyvä beatboxing. Kantolan tapa käyttää ääntä ei ole FUN3:ssa traditionaalisen beatboxingin mukainen funk-breikeistä periytyvä hiphop-rytmiikka, vaan pikemminkin tyylillisesti ollaan jossain elektronisen musiikin ja ambientin äärellä. Ihmisäänen outoa lumoa vahvistaa Kantolan jäyheä olemus laitteidensa takana. Frankensteinin hirviön oloinen hoippuva kookas hahmo on erikoisella tapaa kiehtova.

Esiintyjillä näyttää olevan mukavaa, mutta miksi tätä pitäisi katsoa? Erityisesti nykytanssin kontekstissa on haettu tietoisesti erilaisia yleisösuhteita täysin nonchalantista osallistavaan ja Kriikun teoksessa on hyvin keskeinen kysymys, mihin rooliin yleisö asetetaan. Tanssijana Kriikku ei avaa ilmaisuaan tai itseään juuri missään vaiheessa yleisölle, joten itse koin asemani enemmänkin todistajana kuin katsojana, kokijana, eläytyjänä tai vastaanottajana. Päätös on varmasti ollut tietoinen, mutta sen perusteet eivät ole mielestäni aivan selvät. Kokeilevat konseptit ovat toki tarpeen taidelajien kehittymistä ajatellen, mutta näkisin tällaisen jamimaisen asetelman toimivampana esimerkiksi Esitystaiteen seuran Discorituaalin kaltaisissa yhteisöllisissä muodoissa. Todistajan rooliin asettuessa itselleni tulee katsojana ehkä tunne, että olen töissä ja omaan esitystaiteen ideaaliini sopii paremmin mahdollisuus eläytyä johonkin jonka tunnen valmistellun minua varten. Kriikku ei pyri tuomaan teostaan Manulle illallisena, mutta sen luonnosmaisuus jättää itselleni katsojana tarpeettoman paljon auki.

Theseus: Fun 3: Tanssia ja elektronista musiikkia yhdistävä improvisaatioteos

Edit: Kriikku täsmentää, että kyseessä ei ole hänen teoksensa vaan työryhmän yhteinen teos. Alkuperäistä tekstiä ei ole muutettu.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s