Kimberly Idigpio: My Adoption

Koreografia, äänite ja tanssi: Kimberly Idigpio

Kimberly biologisen äitinsä, Jerin, sylissä Copyright © 1995 Kimberly Idigpio

Kimberly biologisen äitinsä, Jerin, sylissä vuonna 1995
Copyright © 1995 Kimberly Idigpio

Jokainen meistä kokee elämänsä aikana kamalia asioita. Nämä kokemukset aiheuttavat joskus ylitsepääsemätöntä henkistä tuskaa ja voivat olla vaikeita käsitellä vielä vuosienkin päästä. Ne muovaavat meistä omanlaisiamme persoonia. Mutta mikä tekee kenenkin tarinasta kertomisen arvoisen? Mitä tarkoituksia henkilökohtaisen tuskan esittäminen palvelee?

Kimberly Idigpio adoptoitiin pikkulapsena, koska hänen biologinen äitinsä ei pystynyt tuolloin yrityksistään huolimatta selviytymään lapsen hoidosta. Idigpio sai ympärilleen rakastavan perheen, mutta onnellisuus ei ollut itsestäänselvää. Kimberly Idigpio päätyi tekemään taiteellisena opinnäytteenään adoptioon liittyviin tuntemuksiin pohjautuvan sooloteoksen My Adoption, jonka keskeisiksi aiheiksi nousivat masennus, itsetuhoisuus ja ahdistuneisuus.

Teos koostuu kahdesta selkeästä kohtauksesta, joista ensimmäisessä Idigpio tanssii pääosin selin yleisöön. Kevyt kukkamekko toimii kontrastina liikkeelle, jossa korostuu käsien pakotetun vahva voimankäyttö. Kosketukset kulkevat raastavina pitkin Idigpion kehoa ja käsiä. Taustalla on äänite, jossa Idigpio kertoo adoptiostaan, ahdistuksestaan ja ulkopuolisuudentunteestaan. Puhe on pääosin tasaisen ilmeetön, vain ajoittain painottaen jotakin sanaa: ”Am I lucky, is this LUCK?”

Toisessa kohtauksessa Idigpio liikkuu laajemmin neliön muotoisessa spotissa, joka tuo mielenkiintoisen assosiaation kotiin – tai taloon, jonka pitäisi olla koti. Liikkeen tekstuuri säilyy ahdistuneessa voimankäytössä ja käsien detaljit kulkevat mukana pitkin teosta. Äänitteen toisessa osassa Idigpio jatkaa kertomustaan itsetuhoisuudestaan ja lopulta kohtaamisesta biologisen äidin kanssa. Siitä miten tämän kadonneen palasen löytäminen ei purkautunutkaan syytöksinä, vaan eheytymisen kokemuksena.

Nähtyäni Kimberly Idigpion tanssimista viimeisen neljän vuoden ajan, olin yllättynyt My Adoptionin liikelaaduista ja energiasta. Tavallisesti hyvin suorituskeskeinen tanssija onnistui näyttämään itsestään toisenlaisen, ehkä henkilökohtaisemman, liikkeellisen kerroksen. Teoksen rakenteessa olisi mahdollisuutta lisäkehittelylle, koska nyt se toteutuu lähinnä eräänlaisen liikkeellisen tarinan muodossa. Toisaalta koin kuitenkin, että paljaudessaan tämä oli riittävää. Liikkeen ja äänitteen yhteys ei ole aina selkeä, mutta ne voi nähdä yhtenäisenä tai erillisinä teoksina.

Pohdin esitystä katsoessani paljon sitä, että miksi juuri tämä tarina on merkittävä. Miksi tämä kannattaa esittää? En tiedä tulinko mihinkään itseäni tyydyttävään päätökseen. Henkilökohtainen tuska on tärkeää. Ja Idigpiolle aiheen käsittely hänen oman taiteensa kautta on varmasti terapeuttinen prosessi, jonka tuloksia katsoo empaattisesti kuunnellen. Ehkä se muistuttaa yleisöä siitä, miten tärkeää on joskus vain kuunnella. My Adoptionin merkittävin ansio on mahdollisesti Kimberly Idigpion rohkeus. Henkilökohtaisen tuskan esittäminen sellaisenaan, ilman monimutkaisia representaation keinoja, on kunnioitettavaa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s