Heather Cassils: The Powers That Be (210 Kilometers)

Sulkekaa kännykkänne. Teidät johdatellaan paikallenne pienissä ryhmissä. Seisokaa paikallanne koko esityksen ajan, älkää istuko. Tämä on teidän oman turvallisuutenne vuoksi. Jos joudutte poistumaan kesken esityksen, poistukaa taakse. Siellä on pimeää.

Näillä sanoilla nuori nainen johdattaa minut ja muutaman muun pimeään parkkihalliin lähellä Kuopion rautatieasemaa. Huomaan olevani yllättävän jännittynyt. Ihon pinta väreilee enkä ole varma johtuuko se enemmän odotuksentunteesta vai viileästä parkkihallista. Nainen vie meidät parkkihallin alakertaan, jonka vastakkaisessa päädyssä näkyy auton takavalot ja kuuluu jonkinlaista huminaa. Jostain mielen kätköistä lävähtää kuva häkämyrkytysitsemurhan tekemisestä pakokaasulla. Tilanteen salamyhkäisyys ja vähäiset virikkeet saavat aivot käymään ylikierroksilla.

Kolmen auton valokeilojen keskelle on tehty tatami-neliö, jonka ympärille katsojat asettuvat seisomaan. Tunnelma omaakin autoani vanhemman Peugeotin, Volkswagenin ja kauppakassimaisen Kian ympärillä on kuin pikkukaupungin pillurallissa. Ihmiset kerääntyvät tiiviiksi ympyräksi ja odotuksen voi tuntea ilmassa. Kaiken ulkopuolelleen sulkevassa massassa on jotain uhkaavaa ja vihamielistä.

Heather Cassils: The Powers That Be (210 Kilometers)

Heather Cassils: The Powers That Be (210 Kilometers)
Copyright © 2015 Pekka Mäkinen

Autojen valot sammuvat yhdellä iskulla ja täydellisessä pimeydessä kuulee jonkun liikkuvan. Valojen syttyessä räväkästi seisoo tatamin keskellä Heather Cassils alastomana kouristuksenomaisessa asennossa. Autojen radioista alkaa soida venäjän- ja suomenkielisten musiikkien ja puheohjelmien kakofonisia katkelmia. Cassilsin lihakset kiristyvät äärimmilleen hänen taistellessaan näkymätöntä voimaa vastaan. Hyvin nopeasti liikkeen alkaa tunnistaa eräänlaiseksi taistelukoreografiaksi, jonka toinen osapuoli jää katsojan mielikuvituksen täytettäväksi. Cassils vääntäytyy kivuliaisiin asentoihin, tulee heitetyksi seinää vasten, kuristetuksi, raiskatuksi ja kaadetuksi auton konepellille. Merkillepantavaa on, ettei hän missään vaiheessa huuda, koska olisiko huutamisesta mitään apua? Ympärillä seisova ihmismassa pysyy liikkumattomana muurina, passiivisuudessaan tapahtumat hyväksyvänä. Äänenkäyttö on hienovireisempää ähinää ja älähdyksiä. Ja missään vaiheessa Cassils ei alistu, vaan vääntää vastaan, yrittää lyödä takaisin tai juosta karkuun.

The Powers That Be (210 Kilometers) viittaa Kuopiosta 210 kilometrin päässä olevaan Venäjän rajaan ja siihen miten radikaalisti tuon rajan toisella puolella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kohtelu muuttuu. Muutaman metrin viiva tyhjäksi parturoitua metsää määrittelee sen, tuletko kohdatuksi ihmisenä vai joudutko valtiovallan ja lynkkaajajoukkojen mielivaltaisen käytöksen kohteeksi. Heather Cassils asettaa tämän epäkiitollisen näyn suomalaisten katsojen eteen hyvin fyysisellä esityksellään. Hänen hyvin erottuvat lihaksensa palvelevat teoksen aggressiivisuutta, koska voimankäytön äärimmäisyys on helposti luettavissa kehosta. Nykytaiteen pakkomiellettä alastomuuteen kritisoivana olen sitä mieltä, että tässä teoksessa alastomuus on perusteltua. Se asettaa Cassilsin vielä haavoittuvampaan asemaan ja antaa mahdollisuuden nähdä kaiken esitykseen ladatun fyysisyyden.

Yksi kiinnostavimmista elementeistä on kuitenkin yleisön suhde esitykseen. Katsojat ovat tavallaan osa dramaturgiaa hiljaisen hyväksynnän läsnäolollaan. Huomasin itse taistelevani jatkuvasti vastaan sitä mielihalua, että kävelisin tatamille ja lopettaisin Cassilsin kidutuksen. Ei siksi, että esitys olisi ollut vasenmielinen, vaan minulla oli pakottava tarve tehdä jotain ja puuttua tällaiseen kohteluun. Vaikka vastapuolta ei ollutkaan olemassa.

Teoksen lopussa autojen valot taas sammuvat ja Cassils jää hetkeksi taistelemaan pimeyteen, kunnes hoippuu pois paikalta. Esitys toi väkivaltaisuudessaan mieleen transsukupuolisen Brandon Teenan elämään perustuvan elokuvan Boys Don’t Cry. Voimakkaista hetkistä huolimatta teoksen rakenne on hieman yksipuolinen. Se ehkä lataa itseensä hieman kohtuuttomia odotuksia. Kuitenkin Heather Cassilsin sanoma on selkeä ja vahva. Ja tavallaan dramaturginen karuus sopii aiheeseen, koska katsojan halua ehyeeseen draaman kaareen ei palvella väkivaltatilanteissa. Silti jäin toivomaan The Powers That Be (210 Kilometers) -teokselle jatkoa, vaikka lopun tyhjyydessä olikin jotain hyvin painavaa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s