Maija Plisetskaja: Minä, Maija Plisetskaja

Maija Plisetskaja, Bolshoin prima ballerina assoluta, on varmasti yksi historian merkittävimmistä venäläisistä balettitanssijoista ja kansainvälisestikin rakastettu tähti. Hänen elämäkertansa ei ole vaatimattoman kokoinen, mutta vaatimaton ei ole myöskään hänen uransa. Plisetskaja kertoo aluksi etsineenä ammattikirjoittajaa elämäkerralleen, mutta oli tyytymätön tuloksiin ja päätti kirjoittaa tarinansa itse. Tästä ratkaisusta lukija voi olla vain kiitollinen, koska tekstistä huokuu taiteilijan omakohtaisen kokemuksen valtava paino ja hienot vivahteet – unohtamatta Plisetskajan aivan mainiota, anteeksipyytelemättömän piikittelevää, huumoria.

”Minusta on aina tuntunut, että kirjoja kirjoittavat aivan erityiset ihmiset, superälykkäät ja superoppineet. Ja nyt sitten yhtäkkiä ballerina tarttuu kynään. Aloittaessani muistin vanhan kaskun valtamerilaivasta, joka upposi kovassa myrskyssä. Vain kaksi matkustajaa jäi henkiin ja ui rannalle: ministeri pysyi pinnalla, koska hän oli silkkaa sontaa, ja ballerina, koska hänen päänsä oli tyhjää täynnä.”
-Maija Plisetskaja

Plisetskajan elämäkerta asettuu myös historiallisesti mielenkiintoiseen ajanjaksoon, koska se kattaa melkein kokonaan Neuvostoliiton olemassaolon. Politiikka ei ole tanssihistoriallisesti mikään yhdentekevä asia, kuten kirjasta ilmenee. Henkilökohtaisen tragedian Plisetskaja kokee, kun hänen vanhempansa viedään Stalinin vainoissa kotoa. Isä ei koskaan palaa. Tämä leima valtakunnan vihollisen lapsena vaikeuttaa Plisetskajan uraa monin tavoin ja hänen taiteellisia ambitoitaan pyritään myös rajoittamaan hyvin konservatiivisen tanssikäsityksen takia. Itsepintainen ballerina nousee virallisesta vastustuksesta huolimatta Bolshoin lavalle saaden Joutsenlammella aikaan lähes mellakan:

”Myöhemmin ystäväni kertoivat, että jokaisessa aitiossa oli vankkoja, sotilaallisen näköisiä miehiä, jotka kiskoivat kaiteen luota liian innokkaat suosionosoittajat. Ne, jotka huusivat liian lujalla äänellä ”bravo”, raahattiin lämpiöön. Ihmiset tekivät vastarintaa, takertuivat kaikkeen mistä vain kiinni saivat, potkivat ja raapivat. Vallitsi täysi sekasorto.”
-Maija Plisetskaja

Minun sukupolvelleni on vaikea edes kuvitella tällaista tilannetta, mutta toisaalta se kertoo jotain kiinnostavaa tanssin voimasta. Siro nainen valkoisessa tutussa voi olla uhka Neuvostoliiton kokoiselle valtiolle! Plisetskaja kertoo hyvin yksityiskohtaisesti taistelustaan milloin minkäkin puoluepampun kanssa oikeudestaan elää ja esiintyä. Hänen määrätietoisuutensa on ihailtavaa, mutta myös uupumus jatkuvaan tarkkailuun ja kampittamiseen tulee tekstistä ilmi – tosin hyvin plisetskajamaiseen tapaan:

”Minua vainottiin niin, että ajattelin joka päivä itsemurhaa. Harkitsin eri mahdollisuuksia lopettaa itseni: hirttäytyä, heittäytyä ikkunasta, hypätä junan alle. Se olisi sentään kauhean epäesteettistä.”
-Maija Plisetskaja

Monissa vaikeissa tilanteissa Plisetskajan tukena oli hänen säveltäjäpuolisonsa Rodion Štšedrin. Niin tekstistä kuin rivien välistä on luettavissa pariskunnan vuosikymmenien ajan kestänyt lämmin rakkaus. Lisäksi taiteilijapari ajoittan myös työskenteli yhdessä ja Štšedrin esimerkiksi uudisti Bizet’n Carmenin musiikin Alberto Alonson Plisetskajalle koreografioimaan Carmen Suiteen.

Minä, Maija Plisetskaja Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Minä, Maija Plisetskaja
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Balettipedagogisesti kiinnostavaa on tietenkin Plisetskajan kertomukset Agrippina Vaganovasta. Plisetskajahan siis vaikutti Moskovassa ja Vaganova Pietarissa (silloinen Leningrad), mutta heidän tiensä kuitenkin kohtasivat. Vaganovan pedagogiset taidot saavat ansaittua suitsutusta kirjassa ja Plisetskaja kertoo todella pohtineensa muuttoa Pietariin saadakseen lisävalmennusta Vaganovalta.

”Vaganova kirjaimellisesti ”silasi kullalla” liikesarjat, toi oman näkökulmansa käännöksiin, pyörähdyksiin, pään ja käsien asentoihin. Hän sitoi liikkeet loogisesti toisiinsa ja sai sillä tavalla koko kombinaation tuntumaan kevyeltä ja mukavalta. Hän opetti minulle aloitushetken ratkaisevan tärkeyden. Jokaisen liikkeen alun tulee olla kaunis ja huomaamaton, hän muistaakseni sanoi. Ei, ei sanonut, vaan näytti, elehti ammattikunnallemme niin tutulla kansainvälisellä balettikielellä.”
-Maija Plisetskaja

Kirjassa vilisee venäläisten balettisuuruuksien lisäksi myös pitkä lista muita merkittäviä taiteentekijöitä sekä yhteiskunnallisia vaikuttajia, jotka olivat Plisetskajan ystäviä ja työkumppaneita. Marc Chagall, Maurice Béjart, Robert F. Kennedy, Pierre Cardin, Coco Chanel ja länteen loikanneet maanmiehet Rudolf Nurejev, Mihail Baryšnikov sekä moni muu kiinnostava aikalainen on ehtinyt uransa aikana kohdata Plisetskajan kanssa. Vaikka maailman sanotaan pienentyneen kommunikoinnin ja matkustamisen helpottumisen myötä, pohdin silti ovatko näin vaikuttavat yhteistyökuviot yhä mahdollisia.

"Meille balettilaisille olut on paras lääke, se saa lihaksemme rentoutumaan juuri sopivasti." -Maija Plisetskaja Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

”Meille balettilaisille olut on paras lääke, se saa lihaksemme rentoutumaan juuri sopivasti.”
-Maija Plisetskaja
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Maija Plisetskaja on saanut monia merkittäviä tunnustuksia työn sankarin arvonimestä Praemieum Imperialeen. Eräästä seremoniasta hän kertoo näin:

”Heinäkuussa 1991 kuningas Juan Carlos I ojensi minulle Espanjan korkeimman kunniamerkin. Olen nyt Excelentísima Doña Maya… Etikettiä tarkasti seuraavat hovipalvelijat koettivat kysellä minulta etukäteen, aionko pitää kiitospuheen. Vastasin: ”Kiitokseni tulee olemaan révérence.””
-Maija Plisetskaja

Ranskan balettisuuruuden, Sylvie Guillemin, hiljattain ilmoitettuaan eläköitymisestään en voinut olla ajattelematta Plisetskajaa. Hän kertoo kirjassaan pitäneen erityisen ärsyttävänä sitä miten lehtimiehet kyselivät jatkuvasti häneltä ja kollegaltaan Margot Fonteynilta milloin he aikovat vetäytyä tanssijan uralta.

””Milloin aiotte jättää näyttämön?”, Margot vastasi hurmaavasti hymyillen aivan kuin olisi kuullut kysymyksen ensimmäistä kertaa: ”En ole vielä päättänyt.” (Minulle esitetään nykyään joka haastattelussa sama kysymys, ja vastaukseksi tokaisen epäkohteliaasti: ”107-vuotiaana, en yhtään ennemmin.”)”
-Maija Plisetskaja

Maija Plisetskaja itseasiassa täyttää juuri tänään 89-vuotta ja vielä yli kuusikymppisenä hän on esittänyt bravuurinsa, Kuolevan joutsenen, sellaisella taidolla ja herkkyydellä, ettei naisen voisi kuvitellakaan ohittaneen balettitanssijan eläkeiän vuosikymmeniä sitten. Siten en tottapuhuen edes yhtään ihmettelisi, vaikka Bolshoin itsepintainen ballerina nähtäisiin varpaillaan vielä yli satavuotiaanakin.

”Juuri Japanissa tein henkilökohtaisen ennätykseni tanssimalla Kuolevan joutsenen viisi kertaa perätysten. Tosin olen myöhemmin tehnyt saman Lissabonissa, New Yorkissa ja Pariisissa.”
-Maija Plisetskaja

En tiedä ovatko mitkään sanat liian suuria kuvaamaan Maija Plisetskajan huikeaa uraa balettitanssijana ja hänen kokemuksiaan historian riepoteltavana. Hän tietää oman arvonsa, mutta on samalla nöyrä taidetta kohtaan. Hänen elämänkertansa on pakollinen luettava jokaiselle balettomaanille ja suosittelen sitä myös muille tanssin ystäville sekä Neuvostoliiton elämänmenosta kiinnostuneille. Pidän itse paljon elämäkertakirjallisuudesta ja Minä, Maija Plisetskaja on varmasti yksi parhaita lukemiani.

”Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että pelkällä tekniikalla ei maailmaa valloiteta. Tanssin tehtävä on yhtä hyvin tänä päivänä kuin kahdensadan vuoden kuluttua koskettaa sielua, saada katsoja elämään mukana, nostaa hänen silmiinsä ilon ja surun kyyneleitä.”
-Maija Plisetskaja

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s