Three Colours of Obsession

Puolalaisen elokuvaohjaaja Krzysztof Kieślowskin ehkä tunnetuin teoskokonaisuus on Trois couleurs (Kolme väriä), jonka osat Bleu (Sininen), Blanc (Valkoinen) ja Rouge (Punainen) julkaistiin 90-luvun alussa. Värien sanotaan viittaavan Ranskan trikoloriin ja sen edustamiin arvoihin: vapauteen, veljeyteen ja tasa-arvoon. Elokuvia puolestaan kutsutaan tyyliltään antitragediaksi, antikomediaksi ja antiromantiikaksi.

Sain useampi vuosi sitten ajatuksen tehdä kolmen soolotanssin kokonaisuuden tätä väriteemaa lainaten. Aluksi mielessäni oli tehdä enemmän balettiin painottuva setti, jonka musiikki olisi lähinnä happy hardcoren maailmasta ja dynamiikka sen mukainen. Yksi alkuvaiheen musiikkiehdokkaista oli Scooterin C’est Bleu. Paatuneena romantikkona pohdin mahdollisuutta esittää sooloilla erilaisia rakkauden muotoja kuten yksipuolinen rakkaus tai ensirakkaus, mutta loputa ajatus johti hieman syvemmälle. Mietin millaiseen tilanteeseen voi ajautua pakkomielteisen rakkauden kohde ja löysin yhtymäkohdan Kieślowskin retoriikkaan: ihminen menettää vapauden, veljeyden ja tasa-arvon.

Three Colours of Obsession: Red Helinä Kareinen Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Three Colours of Obsession: Red
Helinä Kareinen
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Alusta asti olin suunnitellut tekeväni sooloista myös videot. Halusin harjoitella lisää tanssivideon kuvaamista ja opetella valikoivaa värikäsittelyä editoinnissa. Inspiraationa tähän oli minulle (kuten hyvin monelle muullekin harrastajaeditoijalle) Sin City -elokuva. Lisäksi tanssin ongelma niin sanottuna hetken taiteena on, ettei siitä jää tekijälle usein mitään todistusaineistoa – monen muun taidemuodon lopputuote kun puolestaan on fyysinen esine. Tanssivideon tai -elokuvan hyvä puoli on siinä, että myös esiintyjä itse voi kokea sen katsojana. Olen harrastuksenani kuvannut ja editoinut joitakin videoprojekteja, mutta mikään elokuvan ammattilainen en missään nimessä ole. Kuvausvälineeni ovat tavallista kuluttajatasoa ja editointiohjelmani ehkä semiprofessional-asteella. Ohjaajana toimin varmaan enemmän tuurilla kuin taidolla.

Reilu vuosi sitten päätin alkaa todenteolla Three Colours of Obsession -projektin kimppuun ja kysyin kolmea tanssinharrastajaystävääni mukaan. Kaikki suostuivat. Siinä vaiheessa olin valinnut jo lopulliset musiikit sooloihin ja tehnyt päätökset niissä käytettävistä liikelaaduista. Helinä Kareinen olisi teoskokonaisuuden punainen osa, Katariina Jussila sininen ja Ella Könönen valkoinen. Olin työskennellyt kaikkien tanssijoiden kanssa aiemmin, joten tiesin yhteistyön heidän kanssaan olevan hyvin mutkatonta. Onnistuin myös saamaan kesän 2013 ajaksi käyttööni Lappeenrannan Tanssiopiston harjoitussalit, mikä ylipäänsä mahdollisti koreografioiden treenaamisen. Moni tanssikoulu itseasiassa ammottaa kesällä tyhjyyttään, joten pitäisin varsin suotavana tämäntyyppistä työskentelyolosuhteet tarjoavaa taiteilijatukitoimintaa.

Three Colours of Obsession: Blue Katariina Jussila Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Three Colours of Obsession: Blue
Katariina Jussila
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Koreografiat rakentuivat, tanssit harjoiteltiin sekä kuvattiin siis kesän 2013 aikana. Annoin materiaalin pääasiassa valmiina tanssijoille, mutta he olivat myös aktiivisesti mukana luomisprosessissa. Kaikissa kolmessa soolossa, jotka nimesin värien mukaan Red, Blue ja White, kulkee läpi tietyt liiketeemat, jotka muuttavat muotoaan tunnelman ja tyylisuunnan mukaan. Kareisen esittämä Red on korkokengissä tanssittua voguing-henkistä showtanssia, jonka musiikkina on lyhennetty versio The Naked and Famousin kappaleesta Girls Like You. Jussilan tanssima Blue on balettia kaikkine varvastossuineen, mutta muodon puolesta ei täysin klassista osastoa – musiikkina Nouvelle Vaguen versio Echo & the Bunnymenin kappaleesta Killing Moon. Ja viimeinen osa, White, on Könösen paljain jaloin esitetty nykytanssitulkinta Tori Amosin kappaleeseen Me and a Gun.

Jokaisen koreografian kohdalla oli omat haasteensa, mutta materiaali syntyi helpoiten siniseen osaan ja vaikeinta minulle oli tuottaa liikettä valkoiseen osaan. Tähän on tietysti löydettävissä melko ilmeiset syyt siitä, että balettia olen tehnyt useita vuosia, mutta nykytanssia en kovinkaan paljon. Tanssijoiden kanssa työskentely oli poikkeuksetta mieluisaa ja ongelmatonta. Joitakin erilaisia yhteistyökuvioita nähtyäni olen alkanut arvostaa suunnattomasti ihmisiä, jotka saapuvat sovittuina aikoina, kommunikoivat sujuvasti niin tanssisalissa kuin sen ulkopuolellakin ja ovat luottamuksen arvoisia sitoutuessaan projektiin. Prima ballerinalla ei tee mitään, jos hän ei ilmaannu paikalle.

Three Colours of Obsession: White Ella Könönen Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Three Colours of Obsession: White
Ella Könönen
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Kuvaamani videomateriaalin editointi oli hyvin hidasta ja aikaavievää puuhaa. Erityisesti valitsemani tapa käsitellä värejä toi runsaasti lisätunteja editointipöydän ääressä – etenkin kun opettelin värikäsittelyä sitä mukaa kun rakensin Three Colours of Obsession -videoita. Lopputulokseen olen kuitenkin tällä hetkellä tanssillisesti ja visuaalisesti tyytyväinen. Soolot toimivat yksittäisinä teoksina tai kokonaisuutena. Ne esitettiin myös livenä yhden kerran (sureville) omaisille. En videoita kuvatessani tiennyt vielä saisinko niitä koskaan mihinkään julkisesti esille. Teosto teki kuitenkin juuri sopivassa vaiheessa YouTuben kanssa lisensointisopimuksen, joka mahdollistaa musiikin käytön videoissa mainosrahoitteisesti. Editointiprosessi tuli valmiiksi kesällä 2014 ja lopputuloksen voi katsoa alta.

Kiitän tanssijoita omistautumisesta tälle projektille ja Lappeenrannan Tanssiopistoa tilankäyttömahdollisuudesta.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s