Aino Kukkonen: Heikki Värtsi – laidasta laitaan

Puoli vuotta sitten kuollut Heikki Värtsi on eittämättä yksi Suomen tanssihistorian merkittävimmistä hahmoista. Aino Kukkosen kirjoittama elämäkerta ”Heikki Värtsi – laidasta laitaan” (2011) onkin osunut sopivaan väliin, koska se kattaa tanssija-koreografin koko uran.

”Lucia (Nifontova) myös neuvoi asennoitumaan tanssiin niin, ettei koskaan pidä seistä näyttämöllä tyhjän panttina vaan jokaisen sekunnin tulee olla taidetta.”
-Heikki Värtsi

Värtsin monipuolisen tanssikokemuksen kautta kirja ei avaa pelkästään hänen henkilökohtaista elämäänsä ja uraansa vaan merkittävän näkökulman suomalaisen taidetanssin kehitykseen. Ystävinä, tanssitovereina ja yhteistyökumppaneina vilisee sellaisia nimiä kuin Doris Laine, Maj-Lis Rajala, Taina Elg, Liza Minelli, Luigi, George Gé ja Maija Plisetskaja.

”Hän (Gé) saattoi myös melko vauhdikkaasti ja vapaasti yhdistellä esimerkiksi varieteetanssia ja unkarilaisen czardaksen käsiliikkeitä, koska perinteinen versio oli niin ”gammaldags”.”
-Heikki Värtsi

Kukkonen ei ole lähtenyt rakentamaan mitään erityisiä kirjallisia korukuvioita kronologisesti etenevään minä-muotoiseen tekstiin, vaan päästää Värtsin tarinankertojana ääneen. Kertojaa ei kyseenalaisteta ja kirja on siten nopeasti luettavaa ja yksinkertaista tekstiä. Runsas sisältö tosin tarjoaa jo itsessään paljon, mutta kirjoittajalle on jäänyt lähinnä tiedonkerääjän ja litteroijan työ.

”Karjalassa yleisö osallistui ja eläytyi esitykseen, kun taas Hämeessä arveltiin esityksen olleen suuri pettymys, sillä kättentaputuksia ei kuulunut. Jälkikäteen joku rohkea yleisön joukosta kuitenkin kertoi, että ”se oli niin ihanaa, ettemme uskaltaneet häiritä taputuksilla”.”
-Heikki Värtsi

Värtsin tarina lähtee liikkeelle rajantakaisesta Karjalasta ja siirtyy evakkomatkan kautta balettiopintoihin Helsinkiin. Kansallisbaletin sodan jälkeisissä vuosissa näkyy hyvin selvänä pula miestanssijoista. Balettitanssijan ammattia ei myöskään pidetä erityisen suuressa arvossa, koska moni hankki lisätienistiä öisin kabareekeikoilla. Värtsi valottaa tanssijaelämän hyviä ja huonoja puolia niin arkisessa työssä vanhalla oopperatalolla (nykyinen Aleksanterin teatteri) kuin myös laajoilla koti- ja ulkomaan kiertuematkoilla. Monet nykypäivän itsestäänselvyydet tanssimatoista toimivaan lavatekniikkaan eivät ole vielä kovin kauaa olleet sellaisia.

”Nuori mies ja kuolema oli vaarallinen baletti, sillä baletin lopussa minun piti hirttäytyä. Pidin kaulani ympärillä olevasta köydestä lujasti kiinni, ettei se kiristyisi. Kerran käsi lipesi ja olin vähällä joutua hirteen oikeasti.”
-Heikki Värtsi

Balettitanssijana pitkän uran tehneellä Värtsillä on arvokas näkökulma moniin keskeisiin teoksiin ja merkittävien koreografien tyyleihin. Myös nykybaletin nousu on kirjassa esillä ja herättää Värtsissä tanssijana kysymyksiä miten suhtautua teokseen ilman hahmoa ja tarinaa. Historian tapahtumatkaan eivät ole tanssimaailmasta irrallisia ja Suomen asema kylmän sodan aikana idän ja lännen välissä on kiinnostava.

”Kaikkia vierailevia baletin huipputähtiä yhdisti tietynlainen nöyryys taiteen edessä. He eivät myöskään hätkähtäneet pientä teatteriamme ja sen näyttämöä, päinvastoin. Kun he tulivat ensimmäistä kertaa näyttämölle, he pysähtyivät hetkeksi ja olivat ihan hiljaa, ja näki että mielessä pyöri kysymys, että miten ihmeessä täällä voidaan tehdä kaikki koreografian kuviot. Mutta he eivät koskaan protestoineet tai valittaneet. Ammattilaisina he ottivat tilanteen haltuunsa ja ratkaisivat tilaongelmat soveltamalla koreografiaa.”
-Heikki Värtsi

Kirjasta käy ilmi, että keskustelu tanssijoiden palkasta ei sekään ole mikään uusi ilmiö. Harvassa muussa kuin taiteilija-ammateissa edellytetään jo ennen ammattikoulutusta hyvinkin kymmenen vuoden perehtymistä alaan ja siten tuhansien eurojen panostusta. Silti ihmisten odotetaan työskentelevän nälkäpalkalla, koska kyseessä on ”kutsumusala” tai -kuten Värtsin elämäkerrasta käy ilmi – vähä-älyisten puuhastelu. Argumenttien taso on ehkä noussut salonkikelpoisemmaksi, mutta palkkakehitys ei vieläkään vastaa ammattitaidon hankkimiseen annettua panosta.

”Palkkavaatimuksia Alfons Almi piti liiallisina ja kirjoitti aiheesta Nya Presseniin. Siinä hän myös ilmoitti, että ero Kansallisteatterin ja Kansallisbaletin välillä ei ole oikeastaan kovin suuri eikä palkkoja voi oikeastaan edes verrata, koska yleisesti tiedetään tanssijoiden älyllisen tason olevan alempi ja heidän ammattitaitonsa riittämätön Kansallisteatterin taiteilijoihin verrattuna.”
-Heikki Värtsi

Tanssijanuran lisäksi Värtsi oli myös tuottelias koreografi ja hänen merkittävin vaikutuksensa nähtiin suomalaisen musiikkiteatterin parissa. New Yorkista Luigin jazztanssin ilosanomaa tuoden hän alkoi kouluttaa mahdollisesti ensimmäisiä suomalaisia musikaalitanssijoita ja edellytti integraatiomusikaalien hengessä sekä näyttelijöiden tanssivan että tanssijoiden näyttelevän.

Heikki Värtsi - laidasta laitaan Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Heikki Värtsi – laidasta laitaan
Copyright © 2014 Le Danseur Terrible

Eniten Heikki Värtsin elämäkerrassa hämmentää se, miten kaikki mahdollisuudet tuntuvat olleen käsien ulottuvilla. Erityisesti miestanssijoista on ollut niin merkittävä puute, että balettikoulutukseen on päässyt aivan eri kriteerein kuin nykypäivänä. Koreografiaa tekemäänkin on lähes kirjaimellisesti haettu suoraan kotoa. Toisaalta kuitenkin on muistettava, että silloin perustason opetuskin on ollut harvojen saatavilla ja ulkoimailla kouluttautuminen on vaatinut aivan toisenlaisia ponnisteluja kuin Schengen-sopimuksen ja halpalentojen aikakaudella. Lisäksi Värtsin työtahtia ei katsottaisi nykyään hyvällä ammattiliittojen puolesta, vaikka tietysti yleisellä tasolla työntekijöiden oikeuksien valvominen on positiivinen asia. Ei ole siis mahdollista yksiselitteisesti sanoa onko elämä ollut silloin helpompaa vai vaikeampaa kuin nyt. Aivan varmaa on kuitenkin se, että työkuviot ovat tanssin kentällä muuttuneet viimeivuosikymmenten aikana niin paljon, etteivät olosuhteet ole mitenkään vertailtavissa. Kirja auttaa siis tuomaan nykypäivän tanssijalle perspektiiviä siitä, millaiselta kokemuspohjalta eläköityneet tanssijat neuvoja antavat.

Kokonaisuutena Heikki Värtsin elämäkerta on yllättävän laajasti suomalaisen taidetanssin historian kattava teos. Helppolukuisuutensa vuoksi se soveltuu tanssiin perehtymäyttämällekin lukijalle, mutta suosittelen sitä lämpimästi myös tanssijoille. Värtsin ydinajatus tanssin tekemisestä on selkeä ja rohkaiseva:

”On tärkeää, että nimenomaan kokeillaan ja tehdään – ei tule mitään, jos ei saa epäonnistua. Pitää olla oikeus mokata, muuten ei synny mitään uutta.”
-Heikki Värtsi

HS: Peikkopojasta kasvoi ensitanssija (13.11.2013)

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s