Oona Leinonen: Äänettömät

Koreografia: Oona Leinonen
Tanssijat: Juuli Välimaa, Sonja Tamminen, Oona Leinonen, Salla-Maaria Mustonen, Sanni Kriikku ja Jere Jääskeläinen

Reijo Kelan 20 vuoden takainen tilataideteos Hiljainen kansa seisoo Suomussalmen pellolla tuijottamassa tyhjyyteen. Variksenpelättimen kaltaisten hahmojen lauma antoi alkusysäyksen Oona Leinosen taiteelliselle opinnäytetyölle Äänettömät. Tanssitaiteen saavutettavuutta – erityisesti pienillä paikkakunnilla – käsittelevä teos on rakentunut myös Leinosen tekemien taiteilijahaastattelujen ja keräämien katsojakokemusten varaan.

Liikekielessä on erikoinen laatu, jonka olemusta yritän tavoittaa alusta lähtien. Voimankäyttö lähtee pehmeydestä tai virtaavuudesta päättäen liikefraasin lyhyempään dynaamiseen hetkeen. Virtausta, virtausta, isku! Laadullinen rakenne toistuu usein ja on ehkä sitä rytmisyyttä, jonka Leinonen mainitsee työskentelylleen luonteenomaiseksi. Näin liikelauseet muodostuvat virkkeiksi, jotka päättyvät huutomerkkiin.

Olen jäävi arvioimaan Leinosen käyttämää äänimaailmaa, koska olen ollut itse mukana miksaamassa sitä kokoon. Haluan kuitenkin nostaa esiin hänen käyttämänsä puhepätkät, joista moni on autenttisia yleisökommentteja. Moni tanssinopiskelija on varmasti kuullut ihmettelyä mitä me koulussa oikein teemme ja moni katsoja on varmasti aidosti ihmetellyt miksi ne nykytanssijat aina kaatuilevat.

Leinonen värittää puhekohtia komediallisella ja alleviivaavalla tyylillä. Jere Jääskeläisen paritanssiyritelmä Salla-Maaria Mustosen kanssa on hilpeää katsottavaa ja Sonja Tammisen epävireinen laulu sekä kömpelö riisuminen voittaa yleisön puolelleen välittömästi. Sekä tanssijoiden että koreografin kyky itseironiaan välittyy hersyvällä tavalla.

Omassa koreografiassaan tanssiminen on mielestäni aina hyvin haastava tehtävä, koska se rajoittaa mahdollisuutta katsoa teosta ulkoapäin ja itsensä harjoituttaminen on vaikeaa. Siinä suhteessa Leinonen on saavuttanut hyvän lopputuloksen, vaikka teoksen alussa olisi ehkä vielä kaivattu hieman ulkopuolisen katsojan apua. Loppua kohden ryhmän työskentely oli harmonisempaa. Erityisen positiivisena nousi esiin Sonja Tammisen tanssijantyö. Tuttujen työskentelyn katsominen saa usein häiriösignaaleja ihmisen omasta persoonasta, mutta Tamminen onnistui tavoittamaan avoimen ja puhtaan ilmaisun.

Äänettömät on teoksena uhka ja mahdollisuus Leinosen tavoitteelle. Teoriassa on vaarana, että komediallisuus iskee vain kokeneisiin tanssin katsojiin ja jää siten sisäpiirivitsin tasolle. Kuitenkin itse koen, että se myös avautuu kokemattomalle katsojalle ja voisi antaa eväitä siihen miten tanssia voi katsoa. Ainakin ensi-illassa yleisö reagoi hyvin avoimesti. Nyt olisikin mielenkiintoista, jos Oona Leinonen pääsisi viemään Äänettömät kiertueelle pienille paikkakunnille, jotta nähtäisiin tavoittaako tanssi kokijan.

Niin ja mitä kuuluu niille Suomussalmen turvepäille, joista Leinonen alunperin inspiroitui? Sitä voi seurata reaaliaikaisesti nettikameran välityksellä. Ehkä teknologia voi olla yksi keino tuoda taide lähemmäs ihmistä.

Theseus: Äänettömät: Taiteellinen opinnäytetyö tanssin saavutettavuudesta Suomessa

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s