Inka-Leea Hakkarainen: JälkeenJääNyt

Koreografia: Inka-Leea Hakkarainen
Tanssijat: Inka-Leea Hakkarainen, Salla-Maaria Mustonen, Anniina Rinne ja Juuli Välimaa

JälkeenJääNyt Copyright © 2014 Inka-Leea Hakkarainen

JälkeenJääNyt
Copyright © 2014 Inka-Leea Hakkarainen

Yksi vapaaottelun muoto on niin sanottu cage fight, jossa täyden kontaktin taistelulajin ottelijat takovat toisiaan tiedottomaksi häkkiin suljettuna. Se oli aivan ensimmäinen assosiaatio kävellessäni Sotkun teatteritilaan katsomaan Inka-Leea Hakkaraisen taiteellista opinnäytetyötä JälkeenJääNyt. Yleisön ja esiintyjien väliin viritetty (luultavasti videonauhasta punottu) verkko vei minut välittömästi maailmaan, jossa häkin läpi katsellaan toisten ihmisten selviytymiskamppailua. Reaktioni muistutti myös ihmisen absurdista kaikkivoipaisuuden tunteesta, koska en tietenkään ajatellut toiselta puolelta katsottuna olevani itse häkissä.

Toinen ihastuttava ilmestys oli lavalle ohuelti levitetty valkoinen jauho, josta muistui välittömästi mieleeni Jennifer Whiten tanssikohtaus Rolling in the Deep -musiikkivideolla. Ja syvällä oli varmasti kieriskelty myös tämän teoksen osalta, koska yksi Hakkaraisen tanssijoista loukkaantui vain pari päivää ennen ensi-iltaa. Siten myös itse koreografi nähtiin tanssimassa.

Hakkarainen rakentaa liikettä älykkäästi aaltomaisin kuvioin kasvavaksi virraksi, joka hetkittäin tulvii näköhermoihin voimakkaana unisonona. Tanssijoiden jalat piirtävät jauhoon viivoja ja myös tekevät jauhoisia jalanjälkiä. Ajatus ihmisen mahdollisuudesta jättää maailmaan jälki tai aukko on todella kiehtova. Tanssijat liikkuvat saumattomasti yhteen ja voimakas ryhmän tuntu tekee irroittautumisista vaikuttavia. Lopulta yksi tanssijoista putoaa lattian pintaan, muiden jatkaessa täydellä tarmolla. Tämä johtaa kohtaukseen, jossa pystyyn jääneet tanssijat alkavat kietoutua katosta roikkuviin (ilmeisesti jätesäkeistä tehtyihin) letteihin kuin paremmissakin bakkanaaleissa. Samalla videotykki paukuttaa takaseinälle sanoja, jotka lähtevät perustarpeista ja muuttuvat kohti pikkumaisempia luksusunelmia.

JälkeenJääNyt tuo selvästi esille teoksen kysymyksen hyvinvointiyhteiskunnasta ja pakottaa katsomaan miten helposti kelkasta voi pudota. Hakkaraisella vaikuttaa olevan taito tehdä poliittista taidetta paasaamatta. Minulle kuitenkin teos antoi vielä enemmän muilla henkilökohtaisilla tasoilla, mikä kertoo mielestäni runsaudesta vailla sekavuutta tai tukkonaisuutta.

Loppua kohden tanssijoiden mustat asut ovat jauhottuneet ja ilmassa leijuva pöly tuottaa kauniin orgaanisen savuefektin. Läpi teoksen erinomaisesti rakennetut valot tukevat kerrontaa ja saavuttavat huippunsa tanssijoiden pöllyttäessä jauhoa vaatteistaan. Teoksen viimeinen viittaus henkilökohtaisen karmein virsi -kilpailuni voittajaan ”Maa on niin kaunis” jäi kokonaisuudesta irralliseksi.

Minä olen täysin häpeilemätön visuaalisen herkun ystävä ja JälkeenJääNyt tarjoilee sitä laatua hyvin avokätisesti. ”Even the orchestra is beautiful”, kuten Cabaret’ssa sanottaisiin. Ainoa valitettava särö oli videotykistä vuotava valo. Tykin käynnistymisen huomasi niin selvästi, että se häiritsi tanssin seuraamista. Siten miettisinkin seinälle heijastettujen sanojen todellista tarpeellisuutta, jos käytettävissä ei ole aivan huipputason laitteita. Sanoma olisi välittynyt ilmankin.

Inka-Leea Hakkarainen rakensi taiteellista opinnäytetyötään yhteisistä lähtökohdista Anna Stenbergin kanssa. JälkeenJääNyt esitettiin yhdessä Stenbergin Pahana tapana -koreografian kanssa ja tällaisena yhdistelmänä ne ovat ehkä parhaillaan, vaikka molemmat toimivat myös omina teoksinaan. Joitain yhteneväisyyksiä näissä kahdessa oli nähtävissä, mutta asiasta tietämättä niitä ei olisi ehkä huomannut. Minulle muodostunut kokonaiskuva oli eräänlainen jaettu keho, josta Stenberg toi näytille riisuttuna ja raadollisesti luut ja Hakkarainen runsaana ja eläväisenä lihan. Molemmilla oli käytössään neljän tanssijan ryhmä. Stenbergin tapauksessa lavalla oli yksilöitä, jotka toimivat hetkittäin ryhmänä ja Hakkaraisella ryhmä, josta ajoittain erottui yksilöitä. Yhdessä esitettynä Inka-Leea Hakkaraisen ja Anna Stenbergin taiteelliset opinnäytetyöt ovat mielenkiintoinen katsaus yhdestä materiaalista tehtyihin koreografisiin valintoihin.

Theseus: ECHOES – KAIKUJA: Raportti kahden taiteellisen opinnäytetyön muodostamasta teosillasta

Yksi kommentti artikkeliin ”Inka-Leea Hakkarainen: JälkeenJääNyt

  1. Paluuviite: Anna Stenberg: Pahana tapana | Faux Pas

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s