Tanssiteatteri Minimi: Miehen Kuolema

Ohjaus: Leea Klemola
Koreografia: Työryhmä
Esiintyjät: Jukka Horsmanheimo, Johanna Keinänen, Miko Kivinen, Antti Lahti ja Liisa Ruuskanen

Minä luulen, että tämä tapahtui ensimmäistä kertaa elämässäni. Sain aivan odottamatta kutsun Tanssiteatteri Minimin Miehen Kuoleman ensi-iltaan. Olen saanut ilmaislippuja tanssinäytöksiin tai muuten vain ilmaantunut paikalle hieman tiskin alta, mutta kutsuvieraana ensi-illassa en ole muistaakseni aiemmin ollut.

Miehen Kuoleman perusjuoni voisi olla mistä tahansa ihmissuhdesaippuasta: Kohdataan, riidellään, petetään, jätetään, rakastetaan miehiä ja naisia. Tämän päälle on kuitenkin levitelty niin runsas kerrosten verkko, ettei juonen voi oikeastaan väittää johdattelevan esityksen kulkua kuin jollain kaukaisella tasolla. Miko Kivisen hahmo, Kuolio, toimii kertojana ja samalla eräänlaisena viihdyttäjänä – etäisesti voisi tulla mieleen Cabaret-musikaalin Emcee. Ja kyllä, täälläkin ”money makes the world go around”, koska Kivisen teksti ja Klemolan ohjaus työntävät syyttävän sormen suoraan blenderiin ja kritisoivat selvästi yhteiskunnan tilaa.

Sukupuolisuus ja seksuaalisuus on nostettu Miehen Kuolemassa hyvin selvästi pöydälle – monenlaista kohtelua osakseen saavaa metristä vulvaa myöten. Tuo useaksi asusteeksi ja rekvisiitaksi taipuva tavara onkin omanlaisessaan tärkeässä roolissa. Se voi näyttäytyä vulgaarina ruumiillistumana naisten kokemalle väkivallalle ja hyväksikäytölle tai asettua raivofeministiseksi manifestiksi sille miten mies näkee naisen.

Minusta näitä näkökulmia kiinnostavammaksi kuitenkin tuli esityksen koomiset elementit ja miten yleisö niihin reagoi. Miksi iso vulva lavalla naurattaa aikuisia ihmisiä? Ja vielä enemmän, jos samaan aikaan huudetaan ”vittu”? Miksi miestenvälinen ”surprise buttsex” (kuten asia nettimeemissä ilmaistaisiin) on hauskaa? Kyseessä on ehkä muutakin kuin mitä eräs itävaltalainen lääkäri kirjoitti vitsin yhteydestä piilotajuntaan noin sata vuotta sitten. Jokatapauksessa asia on niin sosiologisesti kuin esitysteknisesti mielenkiintoinen. Enkä voi väittää itsekään suhtautuneeni alatyyliseen häpyhuulenheittoon vain hienostuneesti paheksuen.

Inspiroivinta Miehen Kuolemassa oli Erkki Saaraisen luoma todella dynaaminen ja visuaalisesti odottamattomilla tavoilla rikas lavastus. Pyörivä kuutioelementti tuo maisemanvaihdosten lisäksi lavalle omanlaistaan liikettä ja mikään lavastuksen osa ei tuntunut olevan paikalla turhaan. Esiintyjät käyttivät ympäröivää maailmaa monipuolisin tavoin kerronnan välineinä.

Miehen Kuolema sisältää viittauksia niin tuoreisiin uutisaiheisiin kuin myös merkittäviin tanssiteoksiin. Kuolevaa joutsenta ei parodioida ensimmäistä eikä viimeistä kertaa, mutta Antti Lahti kuolee kyllä asiaankuuluvan monimutkaisesti. Puritanismiin taipuvaisena balettomaanina suhtauduin hieman kriittisesti esityksen alun balettikohtaukseen. Parodia on siitä vaikeaa, että se toimiakseen usein vaatii hyvää tekniikkaa kyseisestä lajista. Annan kuitenkin nuttura kireälläkin hyväksyntäni Antti Lahden ja Johanna Keinäsen näyttävälle partneroidulle sivutaivutukselle.

Tanssiteatteri Minimi ei tyydy pikkusievään, vaan rapatessa roiskuu. Jos olet elämässäsi löytänyt itsesi pohtimasta miten sanonta ”vitulla päähän” mahtaisi käytännössä toteutua, on Miehen Kuolema syytä käydä katsomassa. Teoksen esittely on varustettu ilmoituksella, ettei sisältö sovi lapsille. Tarpeellinen voisi olla myös huomautus ”älä yritä tätä kotona”.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s