Silkkikauppias Salamud

Koreografia: Virve Varjos

Copyright 2013 © Anna-Maria Pekkinen

Syyslukukaudella olin opiskelujen yhteydessä kahdessa produktiossa tanssimassa: syyskuussa koulun 20-vuotisjuhlissa ja joulukuussa esitimme koreografiakurssin päätteeksi omia duettojamme. Kevätlukukausi alkoi ensimmäisen suuremman kokonaisuuden muodostavan tanssiteoksen parissa. Harjoittelimme ennen joulua tiiviiseen tahtiin pääasiassa lapsiyleisölle suunnattua tanssisatua Silkkikauppias Salamud. Tämä Virve Varjoksen koreografia on esitetty aiemmin koulussamme vuonna 2005 ja nyt teimme sen osittain uudistettuna versiona.

Moniammatillisuus on muotia ja tietenkin on hienoa saada mahdollisuus hyödyntää produktiota rakentaessa eri alojen opiskelijoiden ammattitaitoa. Graafisen suunnittelun, korumuotoilun ja vaatetusalan opiskelijat antoivat oman merkittävän panoksensa, joten me saimme tanssijoina keskittyä siihen mitä parhaiten osaamme.

Olen tanssiharrastukseni myötä ehtinyt jo esiintyä melko paljon ja roolin löytymiseen on kehittynyt omia rutiineja. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin esiintynyt osana ryhmää ja kokemukset solistisista rooleista ovat varsin vähäiset. Siten itsevarmuuttakaan soolotanssimisen osalta ei ole ollut mahdollisuutta kehittää paljoa. Olin kuitenkin kiinnostunut kokeilemaan tämäntyyppistä työskentelyä ja koreografi Varjos antoi minulle siihen mahdollisuuden.

Liikemateriaalin päälinjat olivat valmiina annettuja, mutta katsoimme yhdessä mikä toimii ja miten liikkeitä kannattaisi ajoittaa. Ehkä opettavaisinta oli työskennellä kahdestaan koreografin kanssa, koska se poikkeaa mielestäni paljon tavallisesta tuntiasetelmasta. Ryhmänä treenatessa saa tukea muista tanssijoista ja toisaalta voi tavallaan vetäytyä omassa rauhassa miettimään jotain kohtaa. Ainoana tanssijana saa osakseen koreografin jakamattoman huomion, joka pitäisi pystyä hyödyntämään.

Suurimmaksi osaksi lapsista koostuvalle yleisölle esiintyminen on myös omanlaisensa haaste. Aikuisyleisöstä pystyn paremmin ennakoimaan mihin ja miten he reagoivat, mutta lasten kanssa esityksestä ilmeni yllättäviäkin kohtia, joihin heidän huomionsa selvästi kiinnittyi. Se herättää ehkä terveellä tavalla ajattelemaan, ettei tanssijana mitään liikettä kannata pitää ”peruskamana” ja vähätellä sen arvoa.

Olemme esittäneet Silkkikauppias Salamudia useamman kerran koululla ja parina päivänä ostoskeskuksessa. Esityksen lavastus ja muut elementit on tehty helposti mukaanotettavaan muotoon, joten keikkaa saattaa vielä olla tulossa.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s