Suomen Kansallisbaletti: Joutsenlampi

Koreografia: Kenneth Greve (Lev Ivanovin ja Marius Petipan mukaan)
Musiikki: Pjotr Tšaikovski

Suomen Kansallisbaletti esittää jälleen baletinjohtaja Kenneth Greven muutaman vuoden takaista versiota klassikoiden klassikosta – Joutsenlammesta. Koreografia rakentuu pääasiassa Ivanovin ja Petipan luomalle luotettavalle pohjalle – Odetten ja prinssi Siegfriedin pas de deux lammella, mustan joutsenen pas de deux ja pikkujoutsenet on säilytetty. Osittain Greve on taas muokannut baletin muotoa selvästi: tarina lähtee liikkeelle Siegfriedin lapsuudesta, teos on lyhennetty kaksinäytöksiseksi ja joutsenen sijaan prinssi rakastuu Odetteen nähdessään tämän nuoreen naisen muodossa. Muutenkin Siegfriedin rooli on tuotu selvemmin esiin ja erityisesti hänen suhde ystäväänsä Bennoon.

Prinssi Siegfriedin roolin tanssi Andrew Bowman, jonka tanssi on teknisesti moitteetonta, muttei tällä kertaa erityisen tunteita herättävää. Mielestäni Siegfriedin roolin ongelma ylipäänsä on se, että hahmo jää todella helposti ontoksi, täysin naisten vietävissä olevaksi haaveilijaksi (vaikka minulla ei taida olla varaa sanoa siitä mitään). Greven koreografiassa prinssille on annettu enemmän tilaa ja mahdollisuus tehdä Joutsenlammesta hänen kehityskertomuksensa. Bowman ei saavuttanut minua erityisen hyvin tunnetasolla ja prinssi jäi suu auki juoksentelevaksi hahmoksi.

Odette-Odilen vaativan tuplaroolin tanssi minut La Sylphidessa valloittanut Petia Ilieva. Hänen tulkinnastaan löytyy varmasti Odetten hauraus ja Odilen voima, mutta ne eivät olleet aivan parhaimmillaan tässä esityksessä. Siitä asiasta ei kuitenkaan pääse mihinkään, että Ilieva tanssii koskettavan hienovaraisesti käsillään sekä hänen ojennuksensa ja penchéensä ovat kuin unelmaa.

Esityksen parasta tanssia ja tulkintaa tarjoili Bennon roolissa Xiaoyu He. Katsoessani Hen esiintymistä ymmärsin mitä baletinopettajani tarkoitti palautekeskustelussa sanoessaan harvalla miestanssijalla olevan ”kevyet jalat”. En tiedä olenko aiemmin nähnyt miehellä vastaavaa ilmavuutta korkeissa jalkojen asennoissa, jotka hän pystyi tuomaan myös hyppyelementteihin luoden täydellisen vaivattomuuden illuusion. Hen ansiot eivät jää tekniselle tasolle, koska hän onnistui myös tulkitsemaan Bennon roolin uskottavalla herkkyydellä. Bennon rakkauden prinssiin voi nähdä mielestäni platonisena tai romanttisena ja He onnistui antamaan mahdollisuuden seurata kumpaa tahansa versiota. Lisäksi minua ilahdutti henkilökohtaisella tasolla nähdä myös lyhyen ja sirorakenteisen miehen voivan tanssia balettia tällä tasolla.

Yksi Joutsenlammen nautinnoista on nähdä hyvin yhteen työskentelevä corps de ballet joutsenina. Greven koreografiassa monien kuvioiden mielenkiintoinen liikkuminen tavanomaista kolmiulotteisemmin – jos näin voi sanoa – toi tähän alueeseen vielä lisää kauneutta. Visuaalisesti hieno ratkaisu on (tavallisesti toisen näytöksen alussa oleva) joutsenten sisääntulo lavan sivun sijaan suoraan takalavalta kohti yleisöä. Corpsin miehet eivät hovikohtauksissa yltäneet aivan samalle tasolle, koska liikkeiden linjat jäivät valitettavan usein epäyhtenäisiksi ja unisonossa oli toivomisen varaa.

Karakteritanssien osuutta teoksessa on vähennetty ja se on mielestäni aivan toimiva ratkaisu, koska ne eivät yleensä vie juonta millään tavalla eteenpäin. Tosin Greven versiossa karakteritanssit on otettu mielestäni perinteistä paremmin osaksi kerrontaa. Erityisesti nautin Edita Raušerován tarkasta ja napakasta työskentelystä espanjalaisessa tanssissa. Karin Betzin luoman puvustuksen mieleenpainuvin asu oli venäläisen tanssin solistin hyvin naisellinen punainen puku – tätä mielikuvituksellisuutta olisin mielelläni nähnyt enemmän myös joutsenilla. Anastasia Dunets oli todella vaikuttava kuningatar, joka täytti läsnäolollaan upealla tavalla koko lavan. Hänen jokainen eleensä oli tietoisen viimeistelty. Päivi Severeide loi kirkkaalla soitollaan käsinkosketeltavaa tunnelmaa ja teki todella oikeutta teoksen kauniille harppusooloille. En ole aiemmin edes kuunnellut niitä yhtä tarkkaan kuin nyt.

Kenneth Greve on monilta osin tehnyt hienoa työtä päivittäessään Joutsenlammen nykyaikaisemmaksi balettiteokseksi. Monet lavatekniset ratkaisut savuun projisoidusta tanssijasta ihmisten ilmestymisiin ja katoamisiin toivat esitykseen merkittävästi visuaalista lisäarvoa. Suhtaudun kuitenkin pienellä kriittisyydellä teoksen tiivistämiseen, vaikka Greve käsiohjelman tekstissä mainitsee, ettei musiikkikohtausten poistaminen häiritse baletin pitkää linjaa. Minä koin luullakseni tämän vuoksi ajoittain joitakin ”hyppäyksiä”. Olen ehkä sitä tyyppiä, joka ei pahastu raskaan sarjan klassisuudesta. Prinssi Siegfriedin roolille Greve on ehdottomasti tehnyt hyvää. Kuningattaren ja von Rothbartin välille kehitelty suhde taas haiskahtaa vähän saippuaoopperalle. Liikkeiden tasolla eniten pisteitä Greve saa minulta joutsenten käsien elävöittämisestä todella kauniilla tavalla ja taidostaan käsitellä isoja kuvioita.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s