Kuka saa kutsua itseään tanssitaitelijaksi?

Aloitettuani syksyllä opinnot muutuin yhdessä päivässä tanssinharrastajasta täyspäiväiseksi tanssijaksi. Tämä siirtymä ammattitaiteilijan rooliin vaatii jonkinlaista identiteetin uudelleenmäärittelyä – onhan aivan eri asia sanoa ihmisille käyvänsä vähän ajankulukseen tanssahtelemassa tai tanssivansa päätoimisesti.

Stand-up -koomikko Jyri Paavilainen kirjoitti hiljattain blogissaan aiheesta kuka saa kutsua itseään koomikoksi. Vaikka liikutaan erilaisella esittävän taiteen alalla, peruskysymys pysyy samana: kuka saa kutsua itseään tämän lajin ammattilaiseksi? Monella muulla alalla rajanveto on helppoa koulutustason tai laillistetun aseman perusteella, mutta taiteessa määrittely ei ole mitenkään yksinkertaista.
Taidealoillakin aletaan entistä useammin vaatimaan koulutettua työvoimaa – mikä on lähtökohtaisesti mielestäni hyvä asia. Etenkin puhuttaessa taitelijapedagogeista, jollainen minusta on tulossa. Hyviä ja huonoja opettajia löytyy varmasti sekä koulutetuista että itseoppineista, mutta tutkinnon suorittanut opettaja on varmuudella kahlannut läpi pedagogiaopintojen.

Oppilaitoksen leimalla varustettu paperi tuskin yksinään tekee kenestäkään tanssijaa tai muutakaan taiteilijaa. Palkan maksamista taiteellisesta työstä ei voi myöskään kovin hyvänä määreenä pitää tai siinä tapauksessa moni ala-asteikäinen tanssiavustaja olisi pesunkestävä tanssitaiteilija. Kuukausipalkka on taas asia, josta suuri osa taiteilijoista ei uskalla nähdä untakaan. Luovalla alalla ei ole mitenkään poikkeuksellista tai välttämättä epätoivottuakaan työskennellä freelancerina. Esitysten määrä tai ympäristökin antaa hyvin vähän mihin tukeutua.

Koulussa olen törmännyt itselleni uuteen ilmiöön: muut ihmiset puhuvat minusta ilme värähtämättä tanssijana tai jopa taiteilijana. Tämä on osaltaan aiheuttanut tarpeen järjestellä ajatuksiaan uusiksi. Tietenkin yksi käytännön syy puhua tanssijoista on erotella meidät ryhmänä muusikoista, jotka opiskelevat samoissa tiloissa ja ovat toisinaan yhteistyökumppaneina.

Palaan vielä alussa mainitsemaani Paavilaisen blogikirjoitukseen. Hän viittaa tekstissään kirjailija Jeff Goinsiin, joka oli kysynyt Steven Pressfieldiltä milloin ihminen voi kutsua itseään kirjailijaksi.

”You are when you say you are. Screw what everyone else says.”
-Steven Pressfield-

Taiteilijuus vaatii mahdollisesti tämän Pressfieldin esittämän tietoisen itsemäärittelyn. On vaikea olla kovin vakavastiotettava taitelija, jos ei itsekään sitä myönnä. Kuitenkin omalla kohdallani näen asian myös niin, että taiteilijuus vaatii kasvua niin ammatin teknisiin vaatimuksiin kuin oman identiteetin kohdalla. Olen huomannut koulussani olevan yhdessä opetuksen tärkeässä roolissa opiskelijoiden kasvattaminen tanssitaiteilijoiksi. En tottapuhuen tiedostanut ja ymmärtänyt tämän tarpeellisuutta aiemmin, mutta nykyään näen sen hyvin merkittävänä arvona.

”Some of you are doomed to be artists.”
-Robert Edmond Jones-

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s