Syvältä tai syvällä

Mia Kivinen kirjoitti kesällä Liikekieli.comissa loistavan tekstin siitä miten päätyi pettämään nykytanssia baletin kanssa. Tämä aihe tuli minulle nyt jotenkin sopivana hetkenä esiin, koska olen pyöritellyt mielessäni ikuisuusongelmaa nykytanssin ja baletin välillä.

”Parempi tunnustaa samantien, että esityksessä oli veikeitä kyläläisiä, korsettinyörityksiä ja kohtuuttomalla tekohelppoudella ojennettuja nilkkoja. Pahinta mahdollista klasaria siis, juuri sellaista, mille ennen olisin vaatinut tautiluokitusta.”

Tanssi on toisinaan valitettavan genreytynyttä ja siten yhteisöstä riippuen on soveliasta pitää jostakin. Balettipiirit mielletään yleensä varakkaiden ja konservatiivisten täti-ihmisten hienostuneeksi korkeakulttuuriksi ja nykytanssi puolestaan liberaalimman nuoren väen aidoksi syvälliseksi taiteeksi. Parhaimmillaan – kuten Kivisen tekstissä – nämä stereotypiat tunnistetaan, niillä voidaan leikitellä ja niille voidaan nauraa.

”En jaksa enää keskustella siitä, miltä nyt tuntuu, enkä loputtomia analyysejä katsojasuhteesta. En halua kuunnella huutamista, kun en ole tehnyt mitään pahaa. Sanot, että odotuksesta syntyy jännitettä, mutta minulle viipyilevät tyhjät hetket tarkoittavat vain jännitystä siitä, milloin odotus loppuu.”

Pahmmillaan tanssijat, koreografit, teokset, hahmot ja puvut luokitellaan niin vahvasti omiin lokeroihinsa, että paremmin tietävä voi antaa mielipiteen tanssista sitä näkemättä. Kategorisoinnissa ei sinällään ole mitään pahaa, mutta lokeroiden arvottuessa hyväksi ja huonoksi syntyy mielestäni epätoivottavaa vastakkainasettelua.

”Älä kuitenkaan unohda itseäsi, vaikka tutkiskeleva paikallaanoleminen onkin eksistentiaalisesti glamoröösimpää kuin perinteinen jalannosto.”

Miksi minä olen nyt sitten joutunut tämän kysymyksen äärelle? Minulle on tullut hetkittäin tunne, että tanssi on oletusarvoisesti nykytanssia. En tiedä olenko oman rajoittuneen mieleni reunoilla vai pyöriikö opetus nykytanssin ehdoilla, koska muuta metodologiaa pidetään vanhanaikaisena. Koen toisinaan jonkinlaista painetta tehdä asioita tietyllä tavalla, koska muuten en olisi jonkin myyttisen taiteilijuuden äärellä ja aidosti syvällä. Olen toki halukas tutkimaan ja löytämään uusia työskentelytapoja, mutta onko minulle luonteva automaattisesti epätaiteellinen tai vanhanaikainen. Olenko mielikuvitukseton, jos haluan tehdä klassista balettia?

”Tiedän, että minä olen meistä se juntti, joka ei vaan ymmärrä ja haluaa helppoa viihdytystä. En minä mitään törkeyksiä sentään kaipaa, pois minusta rivitanssi tai rytminen voimistelu, ihan perusjuttuja vaan – jollain lailla synkronoitua liikettä, tiedäthän, kenties jopa musiikin tahtiin.”

Minulle baletti on tapa käsitellä tätä maailmaa, tunnetiloja ja kokemuksia. Taiteessa tulee toisinaan pelko, että kaikki on jo keksitty. Uutta voi kuitenkin luoda myös traditionaalisen kautta ja sisällön rikkaus sekä syvällisyys ei ole genrekysymys. Voi olla, että jossain elämäni vaiheessa kriisiydyn rakkaan balettini kanssa ja päädyn etsimään totuutta tai vapautusta luonnonkuiduista ja lattiakontaktista. Siihen asti aion kuitenkin nauttia mustasta trikoosta ja ojennetuista nilkoista.

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s